Yleisimmät muuttolinnut aikatauluineen

Lintulajit
by Niklas/ on 25 Aug 2022

Yleisimmät muuttolinnut aikatauluineen

Kun kevät koittaa, alkaa muuttolintujen bongaaminen toden teolla. Niiden aikataulu kuitenkin vaihtelee sen mukaan, millainen talvi on ollut ja miten kevät etenee. Ensimmäiset niistä voi bongailla jo helmikuussa, mutta takatalvi voi tehdä niiden elämän hankalaksi. Jos yksilömääriä ajattelee, niin eniten lintuja saapuu maahamme toukokuussa. Yleisimmät muuttolinnut ovat tuttu näky ja niiden liikkeitä voikin seurata pitkin kesää varsin aktiivisesti. Millaisella aikataululla yleisimmät muuttolinnut tulevat Suomeen?

Maaliskuu tuo ensimmäiset muuttolinnut

Maaliskuu on ensimmäinen varsinainen kuukausi, kun yleisimmät muuttolinnut ilmestyvät maahamme. Silloin voi bongata upealla värityksellä olevan peipon. Aivan pohjoiseen sekään ei eksy, mutta eteläisimmässä Suomessa niitä on jopa runsaslukuisesti. Sen rakentama pesä on kaunis ja yleensä se rakentaa kaksi pesää vuodessa. Poikasia pesää kohden tulee yleensä 4-7.

Toinen hyvin tunnettu lintu ei väreillä koreile vaan on ruskea, mutta luonne sillä on hyvin vilkas. Usein sen näkeekin pyrstö pystyssä. Tämä vekkuli pyrstökäs on peukaloinen ja Keski-Euroopassa sitä tavataan pihalintuna. Suomessa sen löytää metsistä sekä purojen varsilta. Muutama uskalias lajin edustaja talvehtii maassamme, mutta valtaosa niistä siirtyy lämpimämpiin talviolosuhteisiin.

Näiden lisäksi Suomen yleisin lintu saa seuraa myös kottaraisesta, sepelkyyhkystä, kiurusta sekä erinomaisena laulajana tunnetusta mustarastaasta. Siinä missä kottarainen elää mieluummin metsän reunoilla ja kiuru pelloilla, ovat sepelkyyhky sekä mustarastas suhteellisen urbaaneita. Niitä tapaakin hyvin usein puutarhoissa ja pihoissa. Euroopassa mustarastas ei kaihda isompiakaan kaupunkeja vaan virittelee sielläkin laulunsa aamulla aikaisin tai iltamyöhällä.

Huhtikuun yleisimmät muuttolinnut

Huhtikuu tuo useita pääskyjä eli haarapääskyn ja räystäspääskyn. Molempia esiintyy lähes koko maassa, mutta haarapääskyn kanta on Suomessa vähenemässä. Haarapääsky on todella taitava lentäjä ja tästä taidosta sen bongaillessa hyvin tunnistaakin. Räystäspääsky tekee nimensä mukaisesti pesänsä joko rakennusten seinille tai kallioseinämille. Pesiä on usein monta vierekkäin.

Yleisimmät muuttolinnut ovat myös isoja. Yksi on kurki, joka palaa Suomeen myös huhtikuussa. Sen usein kuuleekin taivaalta kuuluvasta törähtelystä ja kerralla voikin nähdä isoja auramuodostelemassa lentäviä lintuparvia. Näillä on elinikäinen parisuhde ja usein niitä voi kesän aikana myös nähdä soilla. Laajat kurkiparvet näkee myös syksyllä, kun muutto on ajankohtainen lämpimille seuduille. Joutsenet puolestaan saapuvat joko maalis- tai huhtikuussa, vähän vuodesta riippuen ja saattavat lähteä vasta jäiden tultua.

Kurkea huomattavasti pienempiä lintuja ovat puolestaan punarinta sekä leppälintu, mutta näilläkin on sama ajankohta. Punarintaa voi bongailla kuusikoista, mutta se saattaa ilmestyä myös pihapiiriin ja hyvin samanlainen elinympäristö on myös leppälinnulla. Casino Suomi esittelee monta nettikasinoa ja esimerkiksi kolikkopelien taustalta voikin tunnistaa myös lintujen ääniä.

Ketkä muuttavat toukokuussa?

Vielä toukokuullekin jää muutamia yleisempiä muuttolintuja. Yksi niistä on harmaasieppo, joka on hiljainen ja vaatimaton, mutta sen tunnistaa hyvin siitä, että se istuessaan kohentaa asentoaan. Sitä esiintyy koko maassa ja se suosii maaseutua sekä etenkin mäntymetsiä. Pikkulepinkäinen pesii eteläisimmässä Suomessa ja siihen liittyvä mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että sen laulua kuullaan todella harvoin. Mutta se on laulultaan taitava ja monipuolinen, kunhan nokkansa avaa.

Kirjosieppo tulee harmaan serkkunsa kanssa samaan aikaan, mutta on laulajana huomattavasti innokkaampi ja ääneltään kirkkaampi. Sitä esiintyy samalla tavalla koko Suomessa ja se onkin melkoisen taitava saalistamaan hyönteisiä ilmasta. Jos ilmasta ei mitään löydy, se osaa etsiä ateriansa myös maasta.

Myöskin satakieli viihtyy vain etelässä ja sen suosikkipaikkoja ovat vesistöjen läheisyydet. Sillä on varsin voimakas laulu, joten puutarhassa ollessaan se voi talon asukkaita pitää hyvinkin valveilla sen ansiosta. Tervapääsky puolestaan on aina liikkeessä ja sen voi nähdä usein pyydystämässä hyönteisiä ja sateella lentorata on suhteellisen alhaalla. Se pesii koko maassa ja hyvin usein ihmisten läheisyydessä.