Lintujen lisääntyminen

Lintulajit
by Niklas/ on 31 Dec 2021

Lintujen lisääntyminen

Linnut pesivät usein keväisin, kukin lintulaji omaan aikaansa. Luonto on ohjannut eri lintulajit lisääntymään niin, että ne pesivät siihen aikaan keväästä kun se todennäköisimmin onnistuu. Toisilla lintulajeilla pesiminen tapahtuu kerran vuoteen, aina samaan aikaan, mutta toisilla linnuilla on mahdollisuus lisääntyä ja pesiä nopeasti, minkä ansiosta ne voivat pesiä mihin vuodenaikaan tahansa. Näin lintujen lisääntyminen tapahtuu yleensä lämpimissä maissa, mutta ei Suomessa.

Miten lintujen lisääntyminen tapahtuu?

Monille jokavuotinen lintujen pesiminen on tuttu asia, mutta miten linnut lisääntyvät? Kaikki lintulajit lisääntyvät munimalla, ja poikaset kehittyvät mahdollisimman pitkälle munan sisällä. Munassa sillä on kaikki tarvitsemansa ravinto. Muna alkaa kypsyä usein linnun pesimäajan alkupuolella, jolloin naaraslinnun munasoluista pieni osa alkaa kypsyä. Kypsynyt munasolu etenee hiljakseen munanjohtimessa, jonka alkupäässä siittiön perintöaines yhtyy munasoluun. Tämän jälkeen ruskuaisen ympärille muodostuu valkuainen, kuorikalvo, kalkkikuori ja pigmentit.

Pienet varpuslinnut munivat noin vuorikauden kuluessa ovulaation tapahtumisesta. Ne voivat munia vain yhden munan päivässä, mutta ne voivat munia useampana peräkkäisenä päivänä. Pesässä nuorimmat poikaset voivat olla paljon vilkkaampia ja aggressiivisempia kuin vanhemmat poikaset, ja siksi ne saatetaan joskus uhrata, jotta ravinto riittäisi kaikille poikasille. Tällainen ero poikasten välillä johtuu usein naaraan hormonitoiminnasta.

Miten linnut lisääntyvät lajeittain?

Lintujen lisääntyminen vaihtelee eri lintulajien välillä. Se kuinka monta munaa mikäkin lintulaji munii kerralla, riippuu täysin siitä, kuinka pitkäikäinen laji on kyseessä. Pitkäikäiset lintulajit munivat usein vähemmän munia kerralla kuin lyhytikäiset. Napa-alueiden lähellä linnut ovat usein pitkäikäisempiä ja munivat vähemmän munia kerralla kuin esimerkiksi päiväntasaajan alueella. Pitkäikäisiä lintuja ovat esimerkiksi albatrossi ja jotkin myrskylinnut. Ne munivat kerralla vain yhden munan.

Kyyhkylinnut ja kolibri munivat usein kerralla kaksi munaa, kun taas lokit munivat kolme. Erilaiset kahlaajalinnut munivat kerralla neljä munaa, mutta tiaiset voivat puolestaan munia kerralla jopa 17 munaa ja peltopyy 25 munaa. Lintujen lisääntyminen lajeittain vaihtelee siis hyvin paljon.

Lintujen pesimisen seuraaminen

Lintujen pesimistä on mukava seurata ja moni lintubongari onkin tietoinen siitä, milloin mikäkin lintulaji pesii. Aina lintuja seuratessa tulee kuitenkin muistaa antaa niille pesimärauha, jotta ne saisivat pesiä rauhassa. Jos lintua häiritsee, se saattaa jättää pesänsä. Lintujen seuraaminen kannattaa siis tehdä kauempaa, vaikka omalta terassilta käsin, jossa kiikaroi linnunpesää. Samalla voi nauttia kupista kahvia, lukea pitkävetovihjeet ja katsella vaikka itse otettuja lintukuvia.

Lintujen pesintää seuraamalla pääsee näkemään luonnon monimuotoisuutta. On upeaa nähdä lintujen muniminen, pesintä ja lopulta poikaset. Kun seuraa lintuja aktiivisesti, voi havaita erilaiset muutokset linnunlaulussa, joita on tapahtunut viime vuosien aikana. Lisäksi voi pysyä ajan tasalla siitä, mikä laji pesii missäkin alueella.

Lintujen lisääntyminen ja munien hautominen

Monet Suomen yleisimmät linnut hautovat muniaan tietyn ajan, jotta sikiö voisi kehittyä rauhassa lämpimässä, kunnes se on valmis kuoriutumaan. Useimmilla lintulajeilla emon vatsaan kehittyy niin sanottu hautomalaukku, jonka ansiosta emo ei istu munien päällä litistäen niitä, vaan munille jää tilaa olla lämpimässä ja suojaisassa paikassa emon vatsan alla.

Ne linnut, jotka eivät haudo muniaan, käyttävät lämmönlähteenä lahoavaa kasvimateriaalia tai auringon lämmittämää hiekkaa. Haudonta-aika vaihtelee aina munien koon mukaan, ja se on usein noin 11 päivästä jopa noin kolmeen kuukauteen.

Isompien munien hautomien vie kauemmin aikaa kuin pienempien. Kun poikaset ovat valmiita kuoriutumaan, ne nokkivat munaan reiän nokallaan. Niiden nokassa on terävä munahammas, jonka avulla pieni hauras poikanen onnistuu lyömään itsensä munankuoren läpi. Poikaset alkavat kasvaa nopeaa vauhtia heti kuoriutumisen jälkeen. Äiti ja isälintu ruokkivat poikasia niin kauan, kunnes ne ovat valmiit lentämään pesästään. Lintujen lisääntyminen on mielenkiintoista seurattavaa, kunhan muistaa pysytellä kauempana.