Kuva

estonian open

Viron Lintuseura on ollut mukana järjestämässä Estonian Open -pinnakisoja eri puolilla Eestiä, jo vuodesta 1995 alkaen. Joukkueiden määrät, samoin kuin havaittujen lajien määrät, ovat viime vuosina kasvaneet. 2010- luvulla päävastuu rallin järjestelyistä on siirtynyt sittemmin Estbirdingin vastuulle.

2017 - XXIii Estonian Open

XXIII Estonian Open -linturallin (la 12.8.2017 klo 3:00-17:00) tulokset

Ralli käytiin 12. elokuuta kello 3:00-17:00, Lääne-Virumaalla 23. kerran. Raliin osallistui 18 joukkuetta (68 osanottajaa), 12 Virosta, 5 Suomesta ja yksi Latviasta. Rallissa oli ensimmäistä kertaa mukana myös osallistujia Saksasta ja USA:sta. Kilpailukeskuksena toimi Jäneda guesthouse, Tapassa.
Voiton otti suomalainen joukkue, Takaveto (Margus Ellermaa, Vesa Jouhki, Jari Laitasalo, Markus Lampinen, Jukka Salokangas) tuloksella 151 lajia. Toiseksi tuli RC & Co ja pronssia sai Latvialainen joukkue "Himantopus himantopus". Kaikkiaan rallissa nähtiin 200 lajia. Ässälajeja löytyi yhteensä huimat 21 kpl. (vain yhden joukkueen näkemä laji)

Sää oli ralliaamuna tyyni ja kirkas, joka muodosti hyvät edellytkset yöretkeilyyn ja iltapäivän havainnointiin. Ilmeisesti myöhäisistä pesinnöistä johtuen päivän aikana kuultiin useita laulavia lintuja. Äänessä oli reviirilaululla mm. pajulintu, ruisrääkkä, luhtakerttunen ja pensassirkkalintu. Hyviä havaintoja olivat mm. pikkujoutsen, arosuohaukka, pikkukultarinta, haarahaukka, virtavästäräkki (useita), pikku-uikku ja peltosirkku.

Tulokset:

1. 151 Takaveto (Margus Ellermaa, Vesa Jouhki, Jari Laitasalo, Markus Lampinen, Jukka Salokangas)
2. 142 RC & Co (Mihkel Metslaid, Margus Ots, Uku Paal, Peeter Raudsepp)
3. 132 Himantopus himantopus (Ilze Bojare, Ivars Brediks, Peteris Daknis, Andris Klepers, Ieva Mardega)
4. 131 Team Ristisaari (Timo Böhme, Petteri Tolvanen, Leena Törnqvist, Ari Vuorio)
5. 130 Eesti Naised (Aire Orula, Mariliis Paal, Margit Päkk, Tiiu Tali)
6. 129 Läänemaa Linnuklubi (Leho Luigujõe, Renno Nellis, Hannes Pehlak, Tarvo Valker)
7. 125 Nahkhiirmees (Jan Nordblad, Tom Nordblad, Gustaf Nordenswan, Matti Rekilä)
8. 122 Aquila (Christer Casagrande, Seppo Grönlund, Istvan Kecskemeti)
9. 117 Metsä (Ilpo Hanski, Taavi Sulander, Martti Vattulainen, Erkki Virolainen)
10. 116 Vaibla Linnujaam (Art Villem Adojaan, Triin Kaasiku, Iris Gielen, Pelle Mellov)
11. 115 EHP (Kalle Muru, Riho Männik, Tarmo Teppe)
12. 113 Vello (Riho Marja, Raul Vilk, Kaarel Võhandu)
13.106 Vaprad Vaatlejad (Arved Bauer, Rein Kalmus, Eedi Lelov, Üllar Pärnat)
14. 104 Serinus (Raivo Kiis, Viive Kiis, Vilja Padonik)
15.100 Qkakk (Rene Ottesson, Martin Piispea, Meelis Suurkaev)
16. 89 Westerners (Alari Pajula, Sander Sirelbu, Uve-Rain Uusrand)
17. 87 Vaprad Kahtlejad (Anni Joamets, Hanna Triinu Järvine, Artur Raik, Thea Perm)
18. 71 Võsa-raatler (Hannes Böttcher, Eric Free, Liis Keerberg, Anne Klose)

Ässät:
Takaveto – PICTRI, LARCAC, EMBHOR, LARFUS, TACRUF
RC & Co – FALCOL
Himantopus himantopus – CYGCOL
Eesti Naised – HYDCAS
Nahkhiirmees – CALALB 
Aquila – MERALB, BOTSTE, CIRMAC
EHP – LANEXC
Vaibla Linnujaam – IDUCAL
Vello – CALTEM
Vaprad Vaatlejad – CHLNIG, STECUS
Serinus – PORANA, MILMIG
Qkakk – ASIOTU
Vaprad Kahtlejad – LYRTET

Seuraava Estonian Open järjestetään 2018 elokuussa Võrumaalla.

 

KUTSU XXIII Estonian Open ralliin lauantaina 12.8.2017

Kilpailualue: Lääne-Virumaa
Kilpailuaika: La 12.8. klo 3-17.
Kilpailukeskus ja purku: Jäneda Guesthouse (www.janedaturism.ee) jonne joukkueita odotetaan saapuvaksi viimeistään klo 18. Myöhästyminen ei ole sallittua! Tällöin on tarjolla illallinen, minkä jälkeen purku alkaa klo 19.00. Aamiainen Jänedassa yöpyville on sunnuntaina klo 8.00-10.00. Majoituspaikkoja on rajoitetusti, joten varaa paikkasi rallin järjestäjältä ajoissa. Mikäli majoituspaikat loppuvat, hankkii jokainen oman yöpymispaikkansa itse.

Osallistumismaksu 40 eur, joka sisältää ruokailun ja saunan purkuiltana, yöpymisen la-su 12-13.8. + aamiaisen sunnuntaina. Ennen 10.7 imoittautuneille osallistumismaksu 35 EUR/hlö. Maksu suoritetaan Estbirdingin ao tilille. (Niille jotka majoittuvat omissa majapaikoissa osallistumismaksu on vain 14 eur.)

Saaja: MTÜ Estbirding
IBAN: EE60 3300 3344 2440 0004
BIC/SWIFT: FOREEE2X
Viitenumero: 334424400004
HUOM! Mikäli pankki ei hyväksy ao viitenumeroa tarvitaan estbirdingin osoite "Tulbi 2e-10, 50407 Tartu."

Ilmoittautumiset: Mariliis Märtsonille sähköpostilla: mariliis.martson(at)gmail.com tai puh. +372 52 63272 viimeistään pe 4.8. mennessä! Ilmoittautumiseen riittää joukkueen jäsenlista + mielellään joukkueen nimi. Osallistuminen on virallisesti hyväksytty osallistumismaksun jälkeen. Huom! Laivamatkat HEL-TAL jokainen varaa itse.

Lisätietoja rallista: Timo Nuoranen (timo.nuoranen(at)gmail.com)
TERVETULOA MUKAAN UUDET JA VANHAT JOUKKUEET ! Tutustu uusittuihin sääntöihin! Peruslajilista löytyy täältä.

 


rallitietoa


Peto
Kuva: R.Lammin-Soila